Keihäänheitto




Keihäänheitto on laji, jossa heitetään metallista, lasikuituista tai hiilikuituista keihästä. Ala-asteella heitämme kuitenkin muovista turbokeihästä. Turbokeihäässä tekniikka on kuitenkin hyvin lähellä perinteistä keihäänheittoa.

Heittotekniikka on hyvä harjoitella aluksi ilman vauhtia, koska vauhdin ja käden koordinaation yhdistäminen on vaikeaa. Heittotekniikka lähtee siitä, että heittävä käsi viedään suoraksi taakse siten, että keihäs lepää kämmenen päällä, mutta jokainen sormi pitää keihäästä kiinni(ei puristusote) Keihäänkärki osoittaa suoraan eteenpäin ja keihään varsi lähes koskettaa poskipäätä. Vastakkainen käsi osoittaa heittosuuntaan loivasti ylöspäin ja ja tukijalka toimii nimensä mukaisesti tukena, polvi ja jalkaterä eteenpäin osoittaen. Heittoon lähdettäessä lantio nojaa taaksepäin, jotta heittoon saadaan taaimmasta jalasta ja kyljestä maksimaalinen voima. Käden ojennus on oltava räjähtävä, mutta samalla on pidettävä huoli, että keihäänkärki osoittaa koko ajan heittosuuntaan, koska muussa tapauksessa keihäs kääntyy vinoon ja heitto on pielessä. Keihäs irtoaa kädestä noin ohimon kohdalla, jonka jälkeen kropan on jatkettava heittoa(eli ns. saattovaihe tapahtuu) Sama kuin muissakin heittolajeissa, keihäässäkin on viiva, jonka yli ei saa astua. Eli molempien jalkojen on jäätävä viivan paremmalle puolelle.

Kun varsinainen heittotekniikka on kunnossa, voidaan yhdistää heittoon vielä vauhdinotto. Vauhti on saatava yhdistymään käden liikkeeseen sujuvasti, jottei vauhti mene hukkaan eikä myöskään hajota tärkeää käden liikettä. Heittäjästä ja tekniikasta riippuen vauhdin nopeus vaihtelee, kuitenkin loppuun tehdään ns. ristiaskeleet, joiden aikana koko suoritus tiivistyy parhaimpaan mahdolliseen kokonaisuuteen.


                                         Videolla onnistunut heitto turbokeihäällä.


Vastaa kommentoimalla seuraaviin kysymyksiin.

1. Miksi on tärkeää treenata heittoa ensiksi ilman vauhtia?

2. Jos keihäs lähtee heitettäessä pyörimään, missä vika?

3. Huono tekniikka ja paljon voimaa vai hyvä tekniikka ja vähemmän voimaa? Perustele.

4. Millaista menestystä suomalaiset ovat saavuttaneet keihäänheitossa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti